lauantai 26. marraskuuta 2011

Onko juuret maassa syvällä?


Olin tänään kuuntelemassa Antti Tuiskua, kun Jyväskylän Forumilla oli yksvuotisjuhlat. En saanut kakkua, mutta ilmeisesti synttäreihin kuuluu riemuissaan huutaa, taputtaa ja tömistellä saadakseen joku lavalle. Tilanteessa oli jotain huvittavaa. Teki mieli nauraa lähes kaikelle, mitä esiintyjät lavalla - tai ihailijalaumat vieressä - sano tai teki. Siinä ei kuitenkaan ollu mitään eroa muihin kauppakeskuskeikkoihin. Antti esiinty ihan hyvin ja varsinki soittajista tykkäsin! Taitaa mennä eilisen väsymyksen piikkiin. Valvoin yli yhteen ku katoin Gilmoren tyttöjen neljännen tuotantokauden loppuun! Syytän siskoa, joka vinkkasi jo kauan sitte, että sen kauden viiminen jakso on niin mielenkiintonen. Kun viiminen jakso vaan lähenee ja lähenee, ei sitä flow-tunnetta voi keskeyttää nukkumisella! Uskalsin myös kattoa sen loppuun siks, ku sain tänä aamuna kymmeneltä jo seuraavan kauden suoraan kotiovelle.
Alan olemaan jo huolissani itestäni. Tekisi mieli sanoa, että tarvin miehen. Ehkä sillon ei tarvisi murehtia muiden, fiktionaalisten henkilöiden suhdekuvioita. Oikiasti en uskalla kattoa tuota eteenpäin, ku tiedän, että siinä käy vielä huonosti! Miksi, oi miksi sarjan päättymiseen on jäljellä vielä kaksi ja puoli tuotantokautta? Siinä kerkee tapahtua liikaa.


 Kuinka usein muutes voi kääntää tekstin tiettyyn sarjaan? Noh, siitä puhutaan, mitä elämässä tapahtuu.

P.s. Voi kiitos, kiitos kun sarjan päättymiseen on vielä kaksi ja puoli tuotantokautta, en halua että se päättyy vielä!

perjantai 25. marraskuuta 2011

Ystävä on sellainen ihminen, joka tietää sinusta paljon ja kuitenkin pitää sinusta - ja josta sinä pidät, vaikka hän tietääkin sinusta niin paljon. - M.J. Kuronen

Haaveilin koulussa karkista. Tänäänhän on perjantai, virallinen karkkipäivä. Kävinkin koulukaverin kanssa kaupassa. Nyt on karkit syöty. Jäi vähän tyhjä olo, eikä se taida johtua karkkien loppumisesta.


Mun Jyväskylään muutto on sujunu melko kivuttomasti. Tuttu kaupunki, kämppä ja lähiruokakauppa. Seurakunnassakin olin käyny etukäteen. Sitä kautta pääsin heti soluun ja oon löytänyt linkin musiikkitoimintaan. Sisko miehineen asuu lähellä ja opiskelukavereiden kanssa tuun toimeen. Koulun kuntosalille pääsee ilmatteeks, sehän nyt on se tärkein.
Nyt vaan tuntuu hassulta. Ei sillälailla hassulta niinku sillon viikko sitten perjantaina, kun kiertelin kaupunkia. Tää on semmonen hassuntyhjä.


Oon kattonu Gilmoren tyttäriä noin kuukauden ja oon kohta neljännen tuotantokauden lopussa. Oon siinä välissä ehtinyt kattoa vielä How I Met Your Motherin kuudennen tuotantokauden kaks levyä kolmesta. En jaksa enää edes norkoilla netissä. Istun ja katson sarjoja. Aloitan yhdestä jaksosta ja kohta onkin levyllinen kulutettu. Tiedän, että voisin lukea tentteihin ja sen semmoista, mutta kun mulla on vielä jonku verran aikaa. Eikä mulla oo ees niin paljo koulujuttuja, joita voisin tehdä itsekseni kotona, nyt kun ne isommat työt on hoidettu.


Mitä tyhjiötä televisiokaan ei nyt täytä? Kälviällä on niin mahtavia ihmisiä! Turhaan mää yritän löytää kavereita ruudun välityksellä, ne ei kuuntele vaikka kuinka niille keskustelisin. Sarjoissa kaikilla on omat piirinsä, joku aina tykkää jostakusta eikä siitä kerrota kellekään vaikka se on ihan ilmeistä - ja kaverille soitetaan vaikka kolme kertaa päivässä vain saadakseen selville, onko mustikkapiiras jo valmis.
Oon viimeaikoina lukenut vaikka kuinka monta (niillä taitaa kaikilla kirjoittajilla ollu joku masennuskausi) blogitekstiä, lehtiartikkelia, ynnä muita ystävien menettämisestä. Siitä, miten kaikki ystävyyssuhteet ei vaan kestä: vanhat katoaa, jotta uusia voi syntyä tilalle. Se kuulostaa erittäin surulliselta! Tuo ajatus saa mut vaan tarrautumaan entistä visummin kiinni vanhoihin ystäviin. Ainakin ajatuksissa. En tiiä, miks en saa toteutettua tätä todellisuudessa? Oon pitäny hävettävän vähän yhteyttä.Toivottavasti siellä kuitenkin tiedetään, että en oo unohtanu heitä. Onneksi taas viikon päästä suuntaa bussin nokka kohti kotia!
Toivottavasti kirkastuis mullakin ajatukset. Valoisampia kolumneja odotellessa!

Kuvituksena ostokseni viime lauantain Antiikkikeräily-messuilta.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Most folks are about as happy as they make up their minds to be - Abraham Lincoln

Koulua oli tänään vain ihan aamusta ja olin kotiutunu saliltakin jo ennen kahtatoista. Suihkun jälkeen alkoi sitte hyvä päivä. Katoin muutaman jakson Gilmoren tyttäriä (kolmas kausi, en oo nähny tästä eteenpäin!), tein ruokaa ja laitoin hiukset. Etukäteissuunnitelmissa oli käydä yliopiston kirjastolla palauttamassa muutama kirja ja hakea sitten Makuunista karkkipäiväkarkit. Kirjat sain palautettua, mutta kävelinkin Makuunin ohi keskustaan.

Oli semmonen hassunhieno fiilinki. Kattelin näyteikkunoita enkä keskittyny sumuiseen koleaan ilmaan. Ja pistäydyin kolmessa kaupassa, joissa oon aina halunnut käydä.


Pikkulinna on Kauppakadulla sijaitseva putiikki, jonka tarjonnasta en huomannut muuta kuin lankoja. Liikkeessä myydään siis paljon muutakin, mutta kun ajatukset liitelee joululahjoissa, niin ei sitä kaikkeen ehdi kiinnittää huomiota. Sai tutkia rauhassa ja myyjät olivat erittäin hyväntuulisia ja palveluhenkisiä. Mitään ei lähtenyt mukaan, mutta yksi kierrätysvillasta tehty lankakerä jäi kiertelemään ajatuksiani. kuva


Matka jatkui kävelykadulle. Taito Shopin ikkunaa tutkaillessani huomasin, että Suomen käsityön museoon pääsee perjantaisin ilmatteeksi! Pohdin kauan siinä oven edessä uskaltaisinko mennä sisälle (hiukan ujona uusissa tilanteissa...), mutta menin sitten kiertämään kun kerran oli hassunhieno päivä.
En ole ikinä ollut mikään historianopiskelija, mutta olen aina ollut isänmaallinen. Tarinat Suomen menneisyydestä, perinteistä ja sodista, ovat aina kiehtoneet. Erityisesti nautein kellarikerroksen pysyvästä näyttelystä, jossa oli esillä suomalaisia kansallispukuja! Toisessa huoneessa oli vielä erilaisia käsitöitä. Mikä ei sinne sopinut, oli videokuva "nykyajan käsityöstä": kirurgi tunki puudutusainetta potilaan päänahkaan. Onneksi ei näytetty enempää.


Viimeinen pysähdyspaikka oli Harjun paperi. Siellä oli vaikka mitä ihanaa! Jos kävisin töissä, olisin ostanut sieltä paaaaaaaaljon ja lähettänyt ihmisille mooooooonta korttia. Käytin varmaan tunnin korttien katseluun - kyllä muutama lähti mukaankin. Myyjä jutusteli ja antoi minulle sitten rauhan kierrellä. Mukava pikkukauppa. Tiedättepä ainakin, mistä tulevaisuudessa haen valmiskorttini!
Myyjä vinkkasi myös Postcrossingista. Tuo voisi olla yksi mukava harrastus. Keksein jo paikan mahdollisille korteille!

Ainiin! Karkit hain Kalppiksesta.

torstai 17. marraskuuta 2011

Perfect. Find someone who vaguely resembles me. Take him. Just don’t kiss him goodnight.




Vietin isäinpäivän kotona maailman parhaan iskän seurassa. Kirjotin samaisena viikonloppuna kymmenen sivun markkinoinninraportin - ei ollut mikään suuri nautinto. Sunnuntaina palellutin lenkillä niskani ja siitä lähtien onkin sitten jatkunut neljän päivän niskakipupäänsärky-kierre. Nyt alkaa kyllä onneksi helpottamaan.


Koulussa on tullu käytyä, siellä selviää. Kouluhommat tulee hoidettua turhan viimetipassa, mutta niin se kuulostaa olevan useimmilla. Onneksi Facebookin välityksellä luokkalaisten kesken voi keskustella ärsytysasteista - toimii vähän niin ku tukiryhmä!





Tiistaina syötiin siskon kanssa niin paljo vaaleeta leipää, että en saanu enää vedettyä mahaa sisään! Siitä parin tunnin päästä oma heijastuskuva näytti pelottavalta - taidankin olla ainakin kuudennella kuulla raskaana. Sisareni, tämä kuva on sinulle!

lauantai 12. marraskuuta 2011

Kaloja, kaloja vedessä, loikkii veneen perässä

"Nämä ovat vaikeita aikoja autotehtaille: samanaikaisesti tulee tuotteista tehdä turvallisempia ja yritetään keksiä niille nimet, jotka saisivat ne kuulostamaan vaarallisemmilta."
-Thomas La Mance-

"Kaikki ostetaan tunteella. Ihminen vain pyrkii usein perustelemaan järjellä tätä tunnepohjaista ratkaisuaan sekä itselleen että muille."
-Timo Rope & Jari Mether-


Markkinoinnin parissa puurtamista jatkaen, deadlinea lähestyen.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Hän kellon käyntiin laittaa, viimein nukahtaa

 Minä - Korkeakouluopiskelija


Minä - Elisa

Vielä minä onnes' käännän - ja odotas vaan


Tämmöstä mulla mielessä. Klonksukengät mieluiten konjakinruskeana, mahdollisimman simppelit jykevällä korolla, arkikäyttöön sopiva korko. Löytäisin, jos raaskisin maksaa. Hyvistä kengistä kyllä saa maksaa. Ostaisin ilman empimistä, jos en juuri olisi ostanut sadankuudenkymmenen euron talvitakkia...

Kuvat täältä ja täältä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Saan olla kaikkea


Mistä tietää, että ollaan arvokkaiden ihmisten kanssa tekemisissä? Kun saa koulussa viestin, jossa lukee sanat 'syömässä' ja 'elokuvissa', ja lopulta päätyy Hesburgeriin syömään jaetun annoksen ranskalaisia ja kananugetteja ja katsomaan kotiin Suomen Huippista minimaalisesta telkkarista - ei se harmita yhtään. Silloin ei ole väliä mitä tekee, vaan kenen kanssa tekee. Siksi minun sisareni onkin niin ihana!