Olen onnellinen.

Onko mahdollista, että aika menee liian nopeasti, mutta samalla liian hitaasti? Siitä on jo viikko (tai vasta viikko) kun oltiin kaveriporukalla Rukalla 4pv. Kymmenen nuorta, joista kaksi täysi-ikäistä, jotka sinne ajoivat. En käynyt laskettelemassa, sillä pelkään niitä mäkiä liikaa! Mutta samalla kun suurin osa porukasta oli laskemassa ja kävin kävelemässä ympäri sitä aluetta 2 tuntia, niin kyllä alko harmittamaan. Oli just loistava laskettelukeli: pari astetta plussalla, aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta ja rinteet kimalsi. Suunnittelinkin, että ens talvena lähden harjottelemaan laskettelua johonki lähialueen pikkurinteisiin ja sitte, jos tilaisuus tulee, niin lähen johonki tuonne Lappiin kokeilemaan onneani!
Reissu meni kyllä loistavasti. Muutamista vastoinkäymisistä selvittiin ja kaikki tuli ehjänä kotiin. Takasi tullessa pysähdyttiin Ouluun syömään. Googlattiin ruokapaikka etukäteen ja ruokalistan perusteella suunnattiin Pannuun. Ehkä hiukan hintava opiskelijabudjetilla, mutta ah sitä Spaghetti dalla casa, pure laav!

Ajan kulkuun haluan lisätä vielä sen, että miten voi uuden jakson alku olla juuri sopivan tempoinen niin, että uskoo ajan riittävän sopivasti juuri niihin kaikkiin vaadittuihin kouluhommiin ja että aikaa jää sitten vielä kokeisiin valmistautumiseen kaksi viikkoa etukäteen? Sitten huomaakin, jakson puolivälissä, että koeviikko puhaltelee jo niskaan, mitään ei ole tehty, vapaa-aikaa ei jaksaisi niihin tuhlata ja oppitunnit matelevat kuin jokin erittäin hidas paljon kitkaa aiheuttavassa aineessa.
Sitten näillä viimeisilläkään viikoilla ei ole tehty mitään. Koepäivät on päätetty ja deadlinet merkitty (kuten ne on oikeasti jo ensimmäisillä tunneilla, mutta nyt sen vasta ymmärtää kun se on seuraavalla sivulla kalenterissa..). Nyt oon kuitenkin saanut pidettyä paniikin suht hyvin kurissa. Tänä viikonloppuna pitää kirjottaa äikästä miniessee onnellisuudesta, kirjottaa (ja valita) ruotsin aine jostain oudoista otsikoista, lukea kirja (johon taidan valita Pikku Prinssin, jonka luin aikasemmin PS5 kurssille), kirjottaa uskonnon aine/essee jostain vanhasta YO-kysymyksestä ja valmistautua niihin tuleviin kokeisiin! Ensimmäinen on ensiviikon torstaina ja samana päivänä on ruotsin sanakoe. Mutta otetaan rennosti.


Lähden nyt äitin kanssa lenkille haukkaamaan hiukan happea ja liikuttamaan tätä kohta sohvaan kiinni ruostunutta takamustani. Sitten voisin katsoa niitä läksyjä. Huomenna aloitetaan aineiden kirjoittaminen.

Ciao!

PS. Onko liian kornia aloittaa aine onnellisuudesta kuvauksella unesta, jossa kävelen kohti alttaria? Ystävä sano, ettei se multa muuta osannut odottaakaan. :D