tiistai 28. helmikuuta 2012

One single hair may make your day


Päätin näin lomalöhöilyn kunniaksi käydä hieman läpi vanhoja kuvia ja kerrata hiushistoriaani! Ensimmäisestä kuvasta näkeekin hyvin, että perussuomalaisesta maantienharmaasta lähdettiin liikkeelle ja kymmenvuotiaani aloitettiin värjäyskierre. Ensimmäisellä värjäyskerralla hiuksista tuli äitini toiveesta lilahtavat. Siitä siirryttiin sitten punaiseen ja hiukset olivat pisimmillään puoleen selkään.






Kolmetoistavuotiaana hiukseni värjättiin ensimmäistä kertaa ns. perusvärillä. Paljon tuli laitettua juuri ruskeaa ja raitoja. Raitojen väri sitten vaihtelikin vaaleasta tummaan. Tässä vaiheessa kuvittelin hiusteni olevan lyhyet, sillä monissa kuva-albumeissa on teksti "ihanan pitkät hiukseni, ennenkuin leikkasin ne lyhyeksi."


Tämän suhteellisen luonnollisen ulkomuodon jälkeen parturikäynnit tihenivät. Vuosien 2006-2009 aikana hiukset menivätkin sitten lähes mustasta tuommoseen hunajablondiin ja lyhenivät entisestään kunnes taas saivat kasvaa.








Vanhojen tanssit menivät tummassa hiusvärissä ja hiuksiaha kasvatettiin tansseihin asti kampausta varten, kunnes palasin taas pitkästä aikaa punaiseen väriin ja hiusten mallista tuli graafisempi kuin koskaan aiemmin. Tasainen otsatukkakin oli virkistävä pitkästä aikaa.






Vaikka se punainen väri oli niin herkullinen, kyllästyin lopulta nopeasti sen jatkuvaan värjäämiseen. Mallikin kasvoi nopeasti ylipitkäksi, joten aloitin jälleen kasvatusurakan. Aikaahan siinä meni, ettei vakikampaaja enää huomauttanut miten se punainen väri puskee edelleen pintaan ja kuinka hiusten mallista edelleen jotenkin paistaa esiin se, että niskahiukset olivat muita lyhyemmät. Lukion viimeisen vuoden hiukset olivat yksiväriset tummat.

Taitaa olla kyllä radikaalein hiuskokeiluni. Ei blondia, ei ikinä.





Kesäisin saikin sitten kokea, kuinka tehokkaasti hiukset vaalenevat auringossa. Tumma hiusväri muuttui nopeasti mukavan pehmeäksi ruskeaksi.

Tajusin lukioaikana, että hiusten jatkuva värjääminen ei varmaan tee ihan hyvää mun hiuksille. Kymmenessä vuodessa hiukseni ovat saaneet kokea niin paljon kaltoinkohtelua (kuten epäonnisen kotiraidoittamisen), että oon päättäny antaa niiden levähtää. Olen muutaman kerran käynyt laittamassa raitoja juurikasvua tasoittamaan, mutta nytkin taitaa viimeisestä kerrasta olla viisi kuukautta. Ylikasvanut kettutyttölook on tällähetkellä se juttu. Saattaa olla, että kyllästyn tähän odotteluun ja aloitan taas värjäämisen, mutta oon ajatellu nyt ainakin kesän yli odottaa. Olisihan se aika ihanaa saada takaisin se väri, joka näkyi ihan ensimmäisessä kuvassa, mutta ainakin vielä vaikuttaa juurikasvu siltä, että ei vanhana tarvitsisi paljoa enempää harmaantua. Hiukset ovat kuitenkin vahvistuneet ja ehkä jopa paksuuntuneet. Rakkaat hiukseni: olette tukeneet minua typerissäkin kokeiluissa kuluneina vuosina, tässä teille kiitos!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Som jag hade dig förut


Paljon ehtii tapahtua kolmen viikon aikana, kun ei ole tietokonetta käytettävissä muutoin kuin koululla. Harvinaisen vapauttavaa, sanoisinko. Puhelinlasku on varmaan tekstiviestien osalta kasvanut, mutta eihän siinä nyt mitään hätää ole. Kone on nyt korjuuksilla, mutta kuulemma sitä ei enää sieltä takaisin saada. Hurraa huudot puolivuotiaalle läppärille ja Elisan onnelle: Hurraa, hurraa. Idiootti minä.


Mutta kaikkea mukavaa on siitä huolimatta elämässä tapahtunut. Äiti ja iskä oli käymässä kaksi viikkoa sitten viikonloppuna ja ystävä tuli sitä seuraavana viikonloppuna. Nyt olenkin sitten taas kotikotona lomalla ja ohjelmassa on kesätöiden metsästystä, löhöämistä ja kavereiden treffaamista. Huomenna porukka tulee meille leipomaan ja juoruil.. krhm. katsomaan elokuvaa!
Viimeisiä viikkoja en kyllä täydessä aivotoiminnassa ole selvästikään toiminut. Kaikki ryhmätyöt tuppaavat menevän sekaisin ja muutenkaan en ole osannut ajatella asioita selvästi. Esimerkiksi rakkaitten mustien pikkumyykenkien vetoketjujen mentyä rikki maksoin 70€ kenkien uusista vetoketjuista, kun kengät itsessään maksoivat siinä 60€ pintaan... Parasta kestää vielä monta vuotta. Uusia kenkiä ei nyt opiskelija osta. 


Iskä oli ostanut mulle hätävaraksi käytetyn miniläppärin, jonka saan nyt mukaani Jyväskylään palatessa. Luultavasti meistä ei tule ylimpiä ystäviä tuon hitauden takia, ja koska minä niiiin rakastan rakastin sitä uljasta tummaa HP:ni.

Huomaa, ettei ole pitkään aikaan kirjoittanut kun ajatukset poukkoilevat sinnetänne. Toivotaan, että nyt lomalla saan paremmin mietteitä kasaan. (:

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Dadadam dadadam


Nyt on kuulkaas niin mukava tilanne, että sain sunnuntai-iltana kaadettu vettä läppärini näppäimistölle. Eipäs ole vieläkään tullut kuntoon, joten koneelle pääsen vain koulussa. On rukoiltu, on itketty ja on leperrelty. Katotaan nyt, jos se tuosta vielä virkoaisi – se on kuitenkin aika rakas. Elämä tuntuu yllättävän tyhjältä ilman tietokonetta: ei oo enää ollu tarvetta myöhästyä koulusta! Vapaata aikaa jää, kun ei voi istua päivässä kuutta tuntia koneella ja katsoa sarjoja. Gilmoren tyttäret jäi ärsyttävästi kesken. Mutta, rukoileminen ja ihmeen toivominen jatkukoon!