sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa. - Nuuskamuikkunen

1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Vastaa kysymyksiin, jotka olet saanut.
3. Luo itse 11 kysymystä niille, joille lähetät haasteen eteenpäin.
4. Mene heidän blogiinsa ja kerro heille, että haastoit heidät.
5. Älä haasta takaisin.

Yksitoista faktaa Elisasta
1. Oon ollu tasan kymmenen vuotta uskossa ja kuulun helluntaiseurakuntaan.
2. Meillä ei ole koskaan ollut minkään sortin lemmikkiä, enkä todennäköisesti koskaan haluakkaan.
3. Nautin kesätyöstäni, sillä saan täyttää ja järjestellä hyllyjä ja palvella asiakkaita.
4. Pureskeltu purkka ja käytetty sinitarra aiheuttavat melkeinpä paniikkireaktion.
5. Mr. Darcy on ihana, mutta Mr.Knightley saattaa kohta viedä ykköspaikan.
6. Katson teeveetä ihan liikaa.
7. Minulla on 253 Facebook-kaveria.
8. Rakastan perhettäni.
9. Tein Jumalan kanssa sopimuksen, että mies löytää minut. Eipä tarvitse itse etsiä.
10. Haluaisin lähteä reppumatkalle Eurooppaan, pyörämatkalle ja junareissulle Suomeen.
11. Olen mielestäni ihana.



Jennalta saadut kysymykset
001 Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus?
Päästä lopulta kotiin.

002 Mihin ammattiin kouluttaisit itsesi, jos toimeentulo ei tulisi olemaan ongelma?
Kouluttaja, joka kiertää eri paikkoja auttamassa ihmisiä. Aiheina Itsensä hyväksyminen, hyvinvointi, jaksaminen, jne.

003 Mitä suunnitelmia sinulla on kesälle 2012?
Töitä. Säästämistä elämiseen Jyväskylässä. Jännittää kouluun pääsyä.  Syödä jätskiä ulkona. Paistaa loimulohta ja muurinpohjalettuja suvun kanssa. Ottaa aurinkoa. Kasvattaa hiuksia ja opetella tekemään kukkaseppele.

004 Suurin unelmasi?
Väkisinkin ajatukset ajautuvat tiettyyn suuntaan, joten sanotaan se sitten. Täydellinen, valtaisa hotelliaamiainen oman aviomiehen seurassa.
005 Suurin pelkosi?
Läheisten menettäminen.

006 Lempikirjasi, -elokuvasi ja -bändisi?
Kirja: Jane Austen: Ylpeys ja Ennakkoluulo.  BBC:n Ylpeys ja Ennakkoluulo (Lasken tämän leffaksi, sillä katson sen lähes aina kerralla läpi.). Ei mulla ole lempibändiä, mutta eniten kuuntelen MercyMetä, Planetshakersia ja Melissa Hornia.

007 Jos sinun tulisi valita yksi ruoka, jolla elää lopun elämääsi, mikä se olisi?
Uunilohi ja uudet perunat, ehdottomasti.

008 Täydellinen tapa viettää sadepäivää?
Kuunnella sadetta ja lukea kirjaa. Syödä tai juoda jotain lämmintä. Pelata lautapelejä. Tanssia takapihalla sateessa.

009 Jos elämästäsi tehtäisiin tv-ohjelma, millainen se olisi?
Semmonen missä ei tapahdu oikeastaan mitään, mutta koko ajan kuuluisi päähenkilön ajatuksia: asioiden turhaa mietiskelyä ja erittäin vilkasta mielikuvitusta. 
 
010 Taito, jonka haluaisit oppia?
Laulujenteko, se ois siistiä.

011 Jos sinun olisi pakko luopua jostain aististani, mikä se olisi ja miksi?
Jos ottaa käyttöön  Wikipedian määrityksen aisteista, tämä käy helpommin. Ehkä makuaisti. Keksin kaikille muille niin paljon enemmän syitä säilyttää. Tai sitten sisätuntemusaisti (ehehheheh).



Omat kysymykseni seuraaville
01 Viimeisin lukemasi kirja?
02 Unelmakakkusi? 
03 Mitä löytyy yöpöydältäsi? Tai sänkysi viereiseltä alueelta.
04 Jos olisit supersankari, minkäväriset kalsarit sinulla olisi?
05 Lempi-ihmisesi? 
06 Jos olisit My Little Pony, millainen olisit?
07 Paras Disney-hahmo?
08 Haluaisitko mahdollisuuden kasvattaa viikset ja/tai parran?
09 Rakkaimman lelusi nimi?
10 Pisin autolla kulkemasi matka?
11 Useimmiten toistuva unesi tai teema unessasi?


Ei kommentteja: