perjantai 16. huhtikuuta 2010

I'm just a dreamer


Ensimmäinen asia, mitä lukiossa ei opeteta, mutta jonka oppii on vältteleminen. On ollut puhetta, että lukiolaisilla on liikaa läksyjä & ylimääräisiä töitä ja kun siinä sivussa kokeisiinkin pitäisi lukea jne. Hevonpujut sanon minä. Kaikki - ja tarkoitan kaikilla kaikkia lukiolaisia - tietävät, että se on omaa viitsimättömyyttä ja välttelyä, että niitä hommia on niin paljon. Eivät ne paljolta tunnu, jos tekee ne heti kun ne on saanut.
Tiedän, olen huono esimerkki luennoimaan aiheesta Hyvissä ajoin tehdyt koulutyöt, mutta ehkä juuri siksi hyvä siihen. Tälläkin hetkellä tarkoitukseni oli kirjoittaa etiikan kotiesseetä, joka olisi pitänyt jo palauttaa, mutta koska tekstiä ei synny, niin tulin tänne itselleni paapottamaan, että "olisit aloittanut ajoissa!"


On rankkaa olla lukiolainen - pfah. Sitä työtä on juuri sen verran, miten haluaa pärjätä. Ei varmasti tunnu samalta työmäärältä, jos palautat yhdessä illassa kirjoitetun, 60 sanan esseen odottaen arvosanaksi 5-7, kun toinen vain 10 toivova kirjoittaa 6 sivun pohtivan esseen samasta aiheesta. Saapi sitten miettiä, kumpaan ääripäähän minä sijoitun?


Koulutyöt voi hoitaa neljällä tavalla:
1.Helposti pitkällä aikavälillä,
2.Vaikeasti pitkällä aikavälillä,
3.Helposti lyhyessä ajassa tai
4.Vaikeasti lyhyessä ajassa.

Yritän ainakin aina pyrkiä ensimmäiseen tapaan. Mutta tämä ei koskaan ole onnistunut, jolloin siitä on tullut toinen, jolloin aloittaa hyvissä ajoin, mutta ei saa mitään kuitenkaan aikaiseksi. Minun tapauksessani tekstiä ei vain synny, vaikka kuinka raastaisi.
Kolmanteen onnistuvat ne, jotka hallitsevat kirjoittamisen ja/tai eivät viitsi panostaa tehtävään. Tällöin teksti syntyy usein viimeisenä iltana.
Neljäs on ehkä tutuin: deadline lähestyy, tuskanhiki on kova. Yleinen kysymys onkin: Miksen mää aloittanut ajoissa?!?

Niin. Tunnistan itseni liian usein viimeisestä tilanteesta. Harmillista on, etten voi liittää tätä pohditaa etiikan esseeseeni rikkaudesta ja köyhyydestä.

2 kommenttia:

Suvi-Marja kirjoitti...

Kuulun vissiin kakkoseen - stressaan kyllä koko kuukauden, mutta teen viimeisenä iltana.. Kannattais ehkä reilusti päättää että teenkö sen nyt vai sitten kuukauden päästä, eikä vaan vetkutella :D

elisam kirjoitti...

Mää alotin tuon tehtävän yli kuukausi sitten! Ihmeen vähä siitä on tähän mennessä tekstiä syntyny. :D