Olin tänään kuuntelemassa Antti Tuiskua, kun Jyväskylän Forumilla oli yksvuotisjuhlat. En saanut kakkua, mutta ilmeisesti synttäreihin kuuluu riemuissaan huutaa, taputtaa ja tömistellä saadakseen joku lavalle. Tilanteessa oli jotain huvittavaa. Teki mieli nauraa lähes kaikelle, mitä esiintyjät lavalla - tai ihailijalaumat vieressä - sano tai teki. Siinä ei kuitenkaan ollu mitään eroa muihin kauppakeskuskeikkoihin. Antti esiinty ihan hyvin ja varsinki soittajista tykkäsin! Taitaa mennä eilisen väsymyksen piikkiin. Valvoin yli yhteen ku katoin Gilmoren tyttöjen neljännen tuotantokauden loppuun! Syytän siskoa, joka vinkkasi jo kauan sitte, että sen kauden viiminen jakso on niin mielenkiintonen. Kun viiminen jakso vaan lähenee ja lähenee, ei sitä flow-tunnetta voi keskeyttää nukkumisella! Uskalsin myös kattoa sen loppuun siks, ku sain tänä aamuna kymmeneltä jo seuraavan kauden suoraan kotiovelle.
Alan olemaan jo huolissani itestäni. Tekisi mieli sanoa, että tarvin miehen. Ehkä sillon ei tarvisi murehtia muiden, fiktionaalisten henkilöiden suhdekuvioita. Oikiasti en uskalla kattoa tuota eteenpäin, ku tiedän, että siinä käy vielä huonosti! Miksi, oi miksi sarjan päättymiseen on jäljellä vielä kaksi ja puoli tuotantokautta? Siinä kerkee tapahtua liikaa.
Kuinka usein muutes voi kääntää tekstin tiettyyn sarjaan? Noh, siitä puhutaan, mitä elämässä tapahtuu.
P.s. Voi kiitos, kiitos kun sarjan päättymiseen on vielä kaksi ja puoli tuotantokautta, en halua että se päättyy vielä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti