Ystävä on sellainen ihminen, joka tietää sinusta paljon ja kuitenkin pitää sinusta - ja josta sinä pidät, vaikka hän tietääkin sinusta niin paljon. - M.J. Kuronen

Haaveilin koulussa karkista. Tänäänhän on perjantai, virallinen karkkipäivä. Kävinkin koulukaverin kanssa kaupassa. Nyt on karkit syöty. Jäi vähän tyhjä olo, eikä se taida johtua karkkien loppumisesta.

Mun Jyväskylään muutto on sujunu melko kivuttomasti. Tuttu kaupunki, kämppä ja lähiruokakauppa. Seurakunnassakin olin käyny etukäteen. Sitä kautta pääsin heti soluun ja oon löytänyt linkin musiikkitoimintaan. Sisko miehineen asuu lähellä ja opiskelukavereiden kanssa tuun toimeen. Koulun kuntosalille pääsee ilmatteeks, sehän nyt on se tärkein.
Nyt vaan tuntuu hassulta. Ei sillälailla hassulta niinku sillon viikko sitten perjantaina, kun kiertelin kaupunkia. Tää on semmonen hassuntyhjä.

Oon kattonu Gilmoren tyttäriä noin kuukauden ja oon kohta neljännen tuotantokauden lopussa. Oon siinä välissä ehtinyt kattoa vielä How I Met Your Motherin kuudennen tuotantokauden kaks levyä kolmesta. En jaksa enää edes norkoilla netissä. Istun ja katson sarjoja. Aloitan yhdestä jaksosta ja kohta onkin levyllinen kulutettu. Tiedän, että voisin lukea tentteihin ja sen semmoista, mutta kun mulla on vielä jonku verran aikaa. Eikä mulla oo ees niin paljo koulujuttuja, joita voisin tehdä itsekseni kotona, nyt kun ne isommat työt on hoidettu.

Mitä tyhjiötä televisiokaan ei nyt täytä? Kälviällä on niin mahtavia ihmisiä! Turhaan mää yritän löytää kavereita ruudun välityksellä, ne ei kuuntele vaikka kuinka niille keskustelisin. Sarjoissa kaikilla on omat piirinsä, joku aina tykkää jostakusta eikä siitä kerrota kellekään vaikka se on ihan ilmeistä - ja kaverille soitetaan vaikka kolme kertaa päivässä vain saadakseen selville, onko mustikkapiiras jo valmis.
Oon viimeaikoina lukenut vaikka kuinka monta (niillä taitaa kaikilla kirjoittajilla ollu joku masennuskausi) blogitekstiä, lehtiartikkelia, ynnä muita ystävien menettämisestä. Siitä, miten kaikki ystävyyssuhteet ei vaan kestä: vanhat katoaa, jotta uusia voi syntyä tilalle. Se kuulostaa erittäin surulliselta! Tuo ajatus saa mut vaan tarrautumaan entistä visummin kiinni vanhoihin ystäviin. Ainakin ajatuksissa. En tiiä, miks en saa toteutettua tätä todellisuudessa? Oon pitäny hävettävän vähän yhteyttä.Toivottavasti siellä kuitenkin tiedetään, että en oo unohtanu heitä. Onneksi taas viikon päästä suuntaa bussin nokka kohti kotia!
Toivottavasti kirkastuis mullakin ajatukset. Valoisampia kolumneja odotellessa!

Kuvituksena ostokseni viime lauantain Antiikkikeräily-messuilta.