sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Should i give up or should i just keep chasing pavements

Vietettiin tänään laiskaa sunnuntaita. Tai ei se minun puolestani nyt niin laiska ollut: jouduinhan silti pyöräilemään -12asteen pakkasessa lähes kaksi kilometriä suuntaansa! Kauheaa rääkkiä.

Siskoni leipoi pannukakkuja (jotka olivat ensimmäistä laatuaan) ja hyvin onnistuivat! Saatiin päivän aikana tuhottua koko pellillinen. (:


Sunnuntaipelailuihin kuului ensin Cluedo ja sitten vielä aiemmin täällä esitelty Mallorca. En voittanut kumpaakaan, mutta eihän se aina ole tärkeintä. Näin ainakin minulle kaikki yrittävät väittää, mistä he sen nyt ovat keksineet?


Sitten tehtiin vielä jotain ennen kokematonta ja poksauteltiin poppareita kattilassa! Popparileffaksi valikoitui Precious, jota en kyllä suosittele kaikille. Sen verran oli rankka. Jäi hiukan ahdistava fiilis kyseisen leffan jälkeen ja sen katsomisen aikanakin jo sattui. Just semmonen Oscar-leffa.




Oli kyllä aivan loistava päivä. Nyt ois vielä vuorossa noiden taloushallinnon tehtävien silmäilyä ja ehkä jotain jumppailun tapaista. Mukavaa iltaa! (:

Ei kommentteja: