torstai 26. tammikuuta 2012

Teeveeviihde!


Mulla oli täällä Jyväskylässä viime viikonloppuna kylässä kaksi aivan ihanaa ystävää. Viikonloppu oli niin mukava, ettei siitä malttanut edes kuvia ottaa. Mutta otin sitten kuvat leffoista, jotka katottiin lauantai-iltana. Mullahan on Filmtown tuossa kahden korttelin päässä, joten leffan hankkiminen illaksi ei ainakaan tuottanu ongelmia. Vuokrattiin neljän leffaa: eka fantasia, toinen suomalainen, kolmas hömppä ja neljäs draama. Neljättä ei enää jaksettu kattoa (Onnen potkuja), kun tuon Heartbreakerin (joka oli kaikkien yllätykseksi ranskalainen) aikana nukahin hetkeksi kun meni yli kahentoista. Mää vaan en oo iltaihminen! Kahteen ensimmäiseen jaksoi vielä keskittyä - ja varsinkin tuo Imaginarium of Doctor Parnassus vaati äärimmäistä keskittymistä että pysyi tarinassa mukana.
Noista leffoista tuo Kielletty Hedelmä oli kyllä paras. Suomalaisissa elokuvissa on semmonen hyvä ote. Suomessa osataan tehdä oikeanlaisia melankolisia leffoja - sellasia, joissa kerrotaan aiheista joista ei paljon puhuta.

Viikonloppu kului muutenkin pitkälti tv-ruudun ääressä. Leffat ja ohjelmat sai meidät sitten aina analysoimaan ja pohdiskelemaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Onneksi ystävien kesken uskaltaa heitellä niitä outojakin ajatuksia!

Vietettiin kunnon aivot narikkaan ja irti arjesta -viikonloppu. Mikäs sen mukavampaa. (;

Ei kommentteja: