torstai 5. tammikuuta 2012

That's good, just keep rubbing your head. That'll turn back time.

Päätin tänä vuonna oikesti tehdä jotakin itselleni ja ihan vain omaksi parhaakseni. Joku saattaa ajatella että mää oon kyllä ollu aika itsekeskeinen aikaisemminkin, mutta kyllä omasta mielestäni mää oon jo liikaakin huomioinu muiden ihmisten mielipiteitä. En oo uskaltanu tehdä asioita, kun oon pelänny toisten kommentteja. Omapa on elämäni!
Tai itseasiassa, kaikki muut tietääkin sen jo. Mun pitää vaan ihte uskoa siihen. Uskaltaa uskoa. Kaikkia asioita, joita haluan muuttaa ei toki voi lukea tähän samaan 'liikaa muiden kuuntelua'-sarjaan (kuten esimerkiksi kuntoilun). Mutta monilta osin se valitettavasti pitää turhankin paljon paikkaansa.




Tavoitteisiini ainakin vuodelle 2012 kuuluvat seuraavat: Tyytyväinen itseensä sisäisesti ja ulkoisesti, spontaanimpi minä ja oman tyylin kehittäminen sellaiseksi kuin minä haluan. Ostin vartavasten uuden vihkon tätä vuotta varten, että voin kirjata siihen ylös välitietoja, kun olen kehittynyt tavoitteissani. Jotain, mitä sitten selailla kun into on alhaisempi. Ja toki niistä huonoistakin hetkistä kirjoitetaan!
Aloitin projektin kirjoittamalla ensimmäisestä kohdasta alkutilanteen ylös. Se on vieläkin vajaa, sillä kirjoitin siihen vasta ulkoisia asioita. En tiedä edes osaanko kuvailla paperille niitä päänsisäisiä juttuja, joissa haluan kokea muutoksen. Rankkaa tämä elämä, eikö? Noh, toivotaan että tämä nyt olisi se tarvittava lisähomma pitämään minut kuosissa asioissa, joihin olen jo kauan etsinyt ratkaisua.
Toivottakaa onnea!

Ei kommentteja: