lauantai 3. syyskuuta 2011

Mitähän sitä keksis tänään tehdä?



Tämän illan ohjelma ois sitte tässä. Tuntuu oudolta, kun lauantai-iltana ei ole minkäännäköistä menoa - kotona menisin seurakunnan nuorteniltaan tai kuten kesällä, olisin töissä. Viimeisimmistä kahdesta lauantai-illoista olen ensimmäisen viettänyt vanhempieni kanssa laatikoita purkaen ja  toisen Keuruulla YC:ssä kavereiden seurassa. Oli virkistävää nähdä välillä tuttuja kasvoja! Samalla sain uudelleentutustuttua vanhoihin tuttaviin. Olinkin muutes melko epäelisamaisesti liikenteessä: hyppäsin kämpän vierestä bussiin Keuruulle, odottelin Keuruulla luvattua ilmaiskyytiä Isoon Kirjaan - joka osoittautui pakettiautobussiksi, jossa oli minulle etupenkki vapaana - ja sitten matkalla juttelin kuskille mukavia. Mukanani oli vain yksi olkalaukku, vaatteet päällä ja... tekisin mieli sanoa että reipasta mieltä. En tiennyt, palaanko takaisin jo samana yönä, vai vasta seuraavana aamuna. Onneksi pääsin kortteeraamaan Isossa Kirjassa opiskelevan ystäväni solun tupaan. Nukkumaan pääsin (tai päästin muut) vasta neljän jälkeen, kun olimme viettäneet venetsialaisia papattien ja uusien tuttavuuksien seurassa. En ole varma, tunnistaisinko kaikkia paikalla olleita päivänvalossa. Yritinhän myös auttaa 5 miestä iskemään naisia. Ei oikein ollut tehokasta.

Ei kommentteja: