torstai 15. syyskuuta 2011

The way you want it

Tajusin viime viikolla, että mun hiuksiin ei oo leikattu mitään mallia yli puoleen vuoteen. Oon käyny kampaajalla kaks kertaa viime malliinleikkaamisen jälkeen, jolloin sillonki taidettiin oikeesti vaan napsasta latvoista, ku halusin kasvattaa. Niillä viimeisillä kahdella kerralla on ekalla kerralla värjätty koko pää (kasvatin omaa väriä sitä ennen lähes vuoden), toisella juuri. Ja syy, miksi niitä ei ole leikattu malliin on se, että molemmilla kerroilla hiukset jätettiin miten niistä on helpoin tehdä kampaus (ylppärit, häät). Sieltä sitten tähän hetkeen: päätin nyt, että ehkä se on aika tehdä näille jotain. Hiukseni ovat olleet viime aikoina ihanan paksut ja terveet, mutta voisi niitä kai vähän keventää. Olen aina ihaillut Jennifer Anistonin hiuksia Frendien ajalta, tätä yhtä Rachel-lookkia. Hiukseni ovat jo usean vuoden olleet liian lyhyet, mutta nyt niistä kai saisi jotain tämäntyyppistä aikaan. Pitäisi äkkiä varata jostain Jyväskylästä kampaaja! Kysymys kuuluu vielä, että raidoitanko?

Ei kommentteja: